22.4.2012
Kurssi pidetty onnistuneesti. Palautelomakkeiden yleisarvosanaksi asteikolla 1-5 sain kurssista 3,81. Kiitos kurssilaisille.
20.04.2012
Infoa kurssilaisille
Ruokailuun on käytössämme jääkaappi, hella ja mikro, eli ruokaa voi lämmitellä tuolla sitten "ruokatunnilla". Ravintoloita ei ihan lähellä ole, mutta keskustasta löytyy ~4km
Meille varatussa tiloissa EI ole käytössä lautasia, sosimia ym. joten ottakaa mukaan jos ruokanne sellaisia vaatii. Kertakäyttökahvikuppeja on kylläkin.
Toimintojen talolle mennään ns takaovesta, johon voin laittaa jonkinlaisen "kyltin". Ovi on toimintojen talon "päässä" lähellä R-Kioskin kulmaa. Valkoinen puuseinän kohta.
Minä varaan teet ja kahvit, sokerit ja maidon + jotain kastamista.
Kelit näyttäisi suosivan, joten ulkona pääsee kuvaamaan. Osa voi myös kuvata sisällä jos siltä tuntuu, tosin sisällä on hieman rajoitetut tilat, kun iso sali on muussa käytössä.
HUOM! Ottakaa jokainen osallistuja 20 sekalaista kuvaa tikulle, siis kuvia joita voimme katsella kurssilla.
Mukaan myös muistiinpanovälineet ja oman kameran kilkkeet. Myös oman läppärin voi ottaa mukaan jos sellainen on ja haluaa ottaa. Varsinkin jos on kysyttävää jostain ohjelmasta, jota itse käyttää. Voidaan yhdessä katsoa, jos sopiva rako löytyy.
ps. muistakaa ladata kameran akku ja tarkastaa muistikortti.
nimim. Viime kuvauskerralla kuvauspaikalla huomasin että akku tyhjä ja vara-akut kotona ;)
12.04.2012
Ilmoittautumisaikaa pidennetty, koska on tiedossa että kurssi järjestetään. Vielä viimeisellä viikollakin saa ilmoittautua kurssille.
11.04.2012
Ilmoittautuneita on riittävästi, joten Kurssi järjestetään. Kurssilaisia mukavasti eri paikoista. Edustettuina ovat Ilmajoki, Vimpeli, Vaasa, Helsinki
04.04.2012
Tänään kun ykköset-lehti on ilmestynyt, on tullut jo kolme uutta ilmoittutunutta. Ehkäpä kurssille saadaan riittävästi porukkaa.
Facebookin käyttäjät ja ilmoittautuneet voivat lisätä Santtu Hakala:n kaverikseen ja liittyä myös ryhmään
http://www.facebook.com/groups/409903345687861/